Tuoreen tiimiläisen esittely: Fanny Vakkila keskittyy GP:llä muotoilu- ja systeemiajattelun edistämiseen

Keväällä tiimiimme liittynyt Fanny Vakkila keskittyy Gesund Partnersilla Impact Design -kokonaisuuteen. Fanny on tuonut GP:lle vankkaa muutos- ja muotoiluosaamista sekä strategista otetta sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalveluiden ja -prosessien kehittämiseen.

Fanny on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja hänellä on lisäksi koulutus hyvinvointialalta. Fanny on työskennellyt aikaisemmin muun muassa liiketoimintamuotoilijana Accenturella, jossa hän keskittyi ihmislähtöisen muutoksen suunnitteluun ja fasilitointiin sekä yksityisellä että julkisella sektorilla

GP:llä Fannyllä on keskeinen rooli projekteissa, joissa yhdistyy muotoilu- ja systeemiajattelu. Lisäksi Fanny tukee muuta tiimiä muutoksen fasilitoinnissa, tarinankerronnassa sekä osallisuuteen ja arvonluontiin liittyvissä kysymyksissä. Fanny uskoo, että muotoilu- ja systeemiajattelun osaamisen tarve tulee kasvamaan tulevaisuuden sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalveluiden kehittämisessä. Esimerkiksi etenevän sote-uudistuksen keskellä osallisuus ja kyky jaetun arvon luomiseen korostuvat yhä vahvemmin.