Traineena Gesund Partnersilla – uranuurtajan kokemuksia

Moikka vaan kaikille!

Aika rientää hyvässä seurassa ja mielenkiintoisten projektien parissa. Näin kuvailisin ensimmäistä kuukauttani Gesund Partnersilla sen historian ensimmäisenä traineena. Jos et ole aikaisemmin kuullut Gesund Partnersista, niin Gesund Partners on hyvinvointihaasteiden ratkomiseen keskittynyt luova strategiayritys, jonka tavoitteena on edistää yhteiskunnan uudistumista sekä hyvinvointia kokonaisvaltaisesti ja monialaisesti.

Miten päädyin Gesund Partnersille traineeksi? Törmäsin Gesundiin ensimmäisen kerran eräällä yliopiston kurssilla, jonka yhtenä osatehtävänä tuli tehdä Rethinking Health: Vaikuttavuusperusteisen terveydenhuollon perusteet verkkokurssi.  Myöhemmin tämän jälkeen törmäsin Gesundiin LinkedInissä. Tein hieman tiedonhakua Gesundin toiminnasta, jonka jälkeen olinkin jo lähettämässä kyselyä trainee-mahdollisuudesta toimitusjohtaja Paavo Perttulalle.

Olen ensimmäisen kuukauden aikana päässyt mukaan erilaisiin asiakasprojekteihin ja saanut niissä myös sopivasti vastuuta. Olen muun muassa osallistunut työpajojen koontiin, projektituotosten esittelemiseen asiakkaalle sekä erilaisten raporttien kirjoittamiseen. Gesund Partnersilla työskennellessä on ollut ilo huomata, kuinka mielipiteistä ja ideoistani on oltu aidosti kiinnostuneita.

Projektien parissa työskentelyn lisäksi ensimmäinen kuukausi on sisältänyt rutkasti perehdytystä, jota varten minulle on nimetty tutor eli tässä tapauksessa erittäin mukavaksi osoittautunut Sanni Julkunen ????. Sannin kanssa käymme viikoittain keskustelua trainee-jakson sujumisesta ja siihen liittyvistä asioista, joskin neuvoja voin kysyä keneltä tahansa GP:n kollegalta.  

Tulen kirjoittelemaan trainee-jaksostani Gesund Partnersilla myöhemmin lisää, joten suosittelen olemaan kuulolla!

Waltteri Lemola