Gesund Hack – vertaisoppimista hackathonin muodossa
Gesund hack

Tervehdys lumiselta Leipätehtaalta!

Näin projektityössä joulun ja vuodenvaihteen välipäivät ovat usein hieman hiljaisempaa aikaa ja siten arvokas mahdollisuus kanavoida energiaa sisäiseen kehittämiseen. Tänä vuonna kehitimmekin juuri tätä varten itsellemme lahjaksi Gesund Hackin: hackathon-logiikkaa hyödyntävän vertaisoppimisen konseptin.

Gesund Hack on kahden päivän (29.-30.12.) työpajakokonaisuus, jonka toteutamme samalla Howspace-yhteistyöalustalla, jonka olemme viimeisen kahden vuoden aikana asiakkaidemme kanssa kokeneet yhteiskehittämiseen varsin mainioksi. Yhteistyöalusta tekee kehittämisestä jouhevaa yhdistäen videopuhelun ja tekstiviestinnän – lisäksi saamme työpajan tuotokset kerralla talteen, valmiina käyttöön.

Ensimmäinen Gesund Hack -päivä keskittyy yksilöharjoituksiin

Ensimmäisenä päivänä vahvistamme yhteistä menetelmäpakkiamme, vahvistaen samalla kykyämme omaksua uusia metodeja. Laajan menetelmävalikoiman työstäminen saa rakenteen Gesund Way:sta eli vaikuttavan kehittämisen viitekehyksestä, joka taannoin julkaistiin tässä blogissa.

Kehittämismenetelmien pohtiminen yksilötyönä saa pientä kilpailullista maustetta allekirjoittaneen kehittämästä Gesund Cupista, jossa pisteytämme kollegoidemme menetelmäehdotuksia. Cupissa palkitsemme parhaan menetelmäinnovoijan päivän lopuksi maineella sekä kunnialla – ja alkoholittomalla kuohujuomalla!

Toisena päivänä kehitämme pienryhmissä

Toinen kehittämispäivä rakentuu ensimmäisen pohjalle, asettaen yhdessä tunnistamamme menetelmät realistisiin asiakastyön konteksteihin. Työstämme kolmen hengen vaihtuvissa tiimeissä kuvitteellisia projekteja eli case-harjoituksia. Näissä esiintyy sellaisia teemoja ja projektityyppejä, joita ennakoimme vuonna 2023 mahdollisesti kohtaavamme.

Hackathonin parhaat palat esitellään loppuviikosta erillisessä blogissa, kun Gesund Cupin voittaja on selvinnyt ja ensi vuoden haasteet etukäteen ratkaistu 😉 Jos haluaisit sitä ennen jo kuulla aiheesta lisää tai miettiä vaikka yhdessä miten vastaavaa voitaisiin toteuttaa teidän organisaatiossanne, otathan matalalla kynnyksellä yhteyttä esimerkiksi Villeen (ville.koiste@gesund.partners).

Valoisaa vuoden loppua kaikille, palaamisiin aiheeseen loppuviikosta!

-Heidi